Verkostoituminen – yrittäjän elinehto

Noin vuoden ajan yrittäjänä toimiessani olen saanut päivä päivältä enemmän huomata, kuinka tärkeää on olla mahdollisimman paljon tekemisissä muiden ihmisten ja erityisesti yrittäjien kanssa. Suomessa vallitsee yksin pärjäämisen ajattelumaailma ja monesti tuntuu että halutaan toisten tukemisen sijaan nostaa itseä jalustalle. Tämän olen toki huomannut, mutta toisaalta omat kokemukseni varsinkin yrittäjien keskuudessa ovat ainoastaan positiivisia. Jostain syystä Kainuussa on siis vallalla todella positiivinen ja yritteliäs ilmapiiri, kun vain osaa raottaa oikeita ovia.

Nykypäivän sana on siis verkostoituminen. Tätä on jonkin verran tuotu esille myös opintojen aikana, mutta mielestäni se on asia, jota ei voi liikaa korostaa. Vielä rohkeammin pitäisi kannustaa ihmisiä olemaan avoimia ja tietyllä tavalla edustamaan itseään tilanteessa kuin tilanteessa. Koskaan ei voi tietää, mitä yksittäiset kohtaamiset ja jutteluhetket kauppareissulla tai jumpan ohjauksen jälkeen voivat poikia.

Toki verkostoitumista voi tehdä tällaisten sattuman aiheuttamien kohtaamisten lisäksi myös tietoisesti hakeutuen tilanteisiin ja tapahtumiin, joista voi olla hyötyä urakehitykselle tai vaikkapa yrityksen kehitykselle.  Kannattaa siis olla hereillä ajankohtaisista tapahtumista ja seurata yleisestikin maailman menoa. Mitä enemmän pääsee osallistumaan erilaisiin markkinatapahtumiin ja tempauksiin, missä on esillä tai mukana yrityksiä ja ihmisiä liikkeellä, sitä enemmän voi luoda itselleen mahdollisuuksia uusille ideoille ja verkostoitumiselle. Oman brändin luomiseen ja pienten yritysten eteenpäin viemiseksi tarvitaan paljon työtä – on siis todella hieno tilanne, jos tällöin apuna ja tukena on erilaisia kontakteja.

Näitä kontakteja voi olla hyvin monenlaisia. Osa voi olla tukena palveluiden markkinoinnissa, osan kanssa voi tehdä suoraan yhteistyötä ja järjestää esimerkiksi yhteistä toimintaa ja tapahtumia. Toiset kontaktit voivat taas olla linkkejä seuraavaan henkilöön, joka voi auttaa eteenpäin ongelman kohdatessa. On mahtava juttu, kun ympärillä on ihmisiä, joihin ottaa yhteyttä kun haluaa kehittää omaa toimintaansa tai luoda jotakin uutta. Yhteistyöllä pienistä ideoista saadaan usein kasvatettua suurempia ja siten niille saa mahdollisesti myös helpommin näkyvyyttä.

Yhteistyö ja verkostoituminen ovat avain onnistumiseen. 


Vinkkini verkostoitumiseen:

  1. Edusta itseäsi / yritystäsi. Aina ja kaikkialla, ole valmis puhumaan itsesi ja yrityksesi puolesta ja esiinny eduksesi. Mitä erikoisinkin tilanne voi poikia huikeita mahdollisuuksia.
  2. Ole ylpeä siitä mitä olet ja edustat. Mielestäni varsinkin liikunnan alalla monet opintojensa loppuvaiheessa olevat ja juuri valmistuneet nöyristelevät todella paljon oman ammattitaitonsa suhteen. Omaa työtä ei mm. osata hinnoitella oikein ”koska minähän nyt vain aloittelen ja en ole ihan varma”. Saamme kyllä koulutuksestamme tarvittavat tiedot ja taidot alalla toimimiseen, joten ota rohkeasti homma haltuun. Kokemus kehittyy vain tekemällä, ja jos et ole varma jostakin, niin tee huolellista taustatyötä niin, että pääset lopulta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.
  3. Uskalla pyytää apua. Kaikki aloittavat jostakin, joten kohdatessasi ongelman kysy rohkeasti apua jo olemassaolevilta kontakteiltasi. He voivat monesti ohjata sinua eteenpäin.
  4. Ole aktiivinen. Uudet mahdollisuudet ja ideat odottavat – tartu toimeen ja tee tulevaisuudestasi loistava.

IMG_8865.JPG

Elokuisin terveisin, Tanja


Tsekkaa linkit ja pysy ajan tasalla: 

Nettisivut
Facebook
Instagram

Ota yhteyttä:

KAMK Sports / Ronja ja Tanja
kamksports@kamk.fi

Yrittäjän polkua kulkien

Tällä hetkellä ajatukset ovat tosi paljon jo tulevassa syksyssä ja sen tuomissa uusissa kuvioissa. Ajattelin kuitenkin, että tässä kohtaa olisi hyvä avata myös teille lukijoille meidän matkaa tähän pisteeseen. Tanjan ja minun yrittäjyyspolku lähti liikkeelle 2016 keväällä. Olimme molemmat tekemässä ensimmäistä harjoittelua liikunnan ohjaajina Myötätuulessa. Harjoittelun myötä saimme paljon arvokasta ohjauskokemusta ja mahdollisuuden lähteä kehittämään omaa oppimista itselle parhaalla tavalla.

Harjoittelun aikana juttelin harjoittelun ohjaajani Sannan kanssa haaveistani yrittäjänä. Muutaman päivän päästä hän tulikin sitten nykimään hihasta uuden idean kanssa. Siitä lähti minun polkuni KAMK Sportsin yrittäjänä ja nappasin samalla mukaan Tanjan, jonka kanssa yhteistyö oli aikaisemmin sujunut saumattomasti.

Kevään ajan mietittiin erilaisia vaihtoehtoja yritystoiminnan aloittamiselle ja lopulta päädyttiin ratkaisuun perustaa startup-yritys Nuori Yrittäjyys opintojen tiimoilta. NY-opintojen kautta yrityksen perustaminen on todella helppoa ja yritystoiminnan kirjallinen työ on hyvin kevyt. Käytännössä töihin pääsee heti ilman sen suurempia raportteja ja laskelmia.

KAMK Sportsin toiminta pyöräytettiin kunnolla käyntiin syksyllä 2016 ja korkeakoululiikunnan uudet tuulet puhalsivat kampuksella. Saimme osaksemme paljon negatiivista palautetta uudesta maksullisesta toiminnasta ja välillä pohdin, mihin soppaan olinkaan lusikkani työntänyt. Onneksi taustalla on alusta asti ollut myös paljon tukijoita, jotka ovat jaksaneet kannustaa eteenpäin silloin, kun itse ei enää olisi huvittanut jatkaa.

Kevättä 2017 kohti mennessä lähdimme laajentamaan KAMK Sportsin toimintaa myös kampuksen ulkopuolelle. Tiesimme, että emme voi jatkaa KAMK Sportsilla korkeakoululiikunnan toteuttajina ikuisesti, joten päätimme lähteä kokeilemaan siipiä myös muualle. Ajatuksena löytää verkostoja, joiden kautta työllistyminen myös koulun jälkeen olisi mahdollista.

Loppukeväästä siirryimme NY-yrityksestä ihan ”oikeaksi” yritykseksi osuuskuntaan Kajabilitylle. Kajabilityn kautta yritystoimintaan tuli mietittäväksi muutamia uusia juttuja, joita ei vielä NY-yrityksenä tarvinnut miettiä. Onneksi on se tukijoukko takana, miltä voi aina kysyä neuvoa, kun sormi menee suuhun.

Sen samaisen tukijoukon ansiosta meille avautui myös mahdollisuus lähteä mukaan Pyöräillen Puukaupungissa -hankkeeseen. Kesän olemmekin pyörittäneet Kaupunkipyörien lainauspistettä ja pyöräilyretkiä Kajaanissa. Hankkeen myötä olemme tutustuneet paljon uusiin ihmisiin ja luoneet uusia kontakteja. Uusia tuttavuuksia on myös löytynyt puistojumppien ja tyky-päivien myötä. Kesä onkin siis ollut meille todella tärkeää verkostoitumisen aikaa.

Syksyn suunnitelmat alkavat jo olla melko selkeitä, mutta tulevina viikkoina katseet on käännettävä tulevaan todenteolla. Uuden lukukauden alku tuo mukanaan paljon tekemistä ja jotta korkeakoululiikunta saa energisen aloituksen, on kaikki energia keskitettävä siihen.

Tässä muistellessa menneitä ja suunnitellessa tulevaa huomaan olevani todella tyytyväinen tekemiini valintoihin. Välillä täytyy uskaltaa sanoa kyllä vaikkei olisi vielä täysin varma kaikesta!

Tarmokkain terveisin,

Ronja

IMG_20170420_112636

Pyöräilyhanke – yhteistyö Kajaanin kaupungin kanssa

KAMK Sports on mukana Kajaanin kaupungin Pyöräillen puukaupungissa -pyöräilyhankkeessa. Meille tämä on mahdollisuus päästä toimimaan laajemmin ja tekemään entistä enemmän työtä ihmisten arkiliikunnan ja liikunnallisuuden edistämiseksi. On ollut tosi hienoa päästä laajentamaan toimintaa kampukselta kaupunkiin ja toisaalta tehdä todella erilaisia juttuja, kuin mitä toimintamme on viimeisen vuoden aikana sisältänyt.

Hankkeen myötä Kajaaniin on hankittu kaupunkipyörät, jotka ovat koko kesän ajan lainattavissa Kauppatorin pyörien lainauspisteeltä. Meidän tehtävänämme on hoitaa lainauksia sekä edistää pyöräilykulttuuria järjestämällä erilaisia tapahtumia ja tempauksia pyöräilyn parissa. Hankkeen kautta Kajaaniin on myös suunniteltu useita pyöräilyreittejä, joiden varrelta löytyy mielenkiintoisia puutalokohteita. Olemme itse kiertäneet reittejä kesän mittaan mm. ohjatuilla yhteispyörälenkeillä nauttien kesäsäästä pyöräilyn parissa. Näitä pyörälenkkejä on tulossa vielä lisää elokuun jokaisena maanantaina, joten nappaa sinäkin pyörä matkaan ja tule mukaan!

Reitit löydät ActionTrack -sovelluksesta lisäämällä aktiviteetiksi ”Pyöräillen puukaupungissa Kajaani” tai paperiesitteestä, jonka saat omaksesi Kajaani Infosta tai meidän pyörien lainauspisteeltämme Kauppatorilta.

Kaupungin yhteistyön myötä meidän puistojumppiimme Rantapuistoon ja Kesäniemeen pääsee osallistumaan alennetulla hinnalla saapuessaan paikalle pyöräillen. Yhteistyökuvioiden kehittäminen ja verkostoituminen on tärkeää, sillä varsinkin pienessä kaupungissa huomaa heti, kuinka jokainen kontakti tuo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. Hankkeessa itsessään on useita toimijoita, joten työ on jatkuvaa kommunikaatiota suuntaan jos toiseen, mikä ainakin minulle pitää kipinän yllä toimintaa kohtaan.

Kesämme on siis täynnä monenlaista toimintaa. Toimimme pääasiallisesti kahdessa paikkaa – kampuksella ja pyörien lainauspisteellä, mutta meillä on Ronjan kanssa niin monta rautaa tulessa ettei tylsiä hetkiä pääse syntymään. Viime viikon aikana mietinkin, kuinka onnellisessa tilanteessa olen, kun pystyn vaikuttamaan tekemääni työhön ja työnkuvaani niin paljon. Tietyllä tavalla työn jäljen näkee heti, ja huomaa heti kuinka lopputulokseen vaikuttaa oman panostamisen määrä.

Laaja työnkuva on rikkaus. Mielestäni on vaan niin siistiä, että työpäiväni voi olla esimerkiksi pyöräilyä ympäri kaupunkia ja sen lähialueita tutkien kohteita, joiden olemassaolosta en edes tietäisi ilman tätä työtä ja pyöräilyhanketta. Toisaalta työpäivä voi myös koostua täysin työtehtävistä tietokoneen ääressä: työstäen markkinointia, kirjanpitoa ja muuta sähköistä materiaalia. Vaihtoehtoisesti päivä töissä voi kulua istuen pyörien lainauspisteellä torin vilinässä ihmisten kanssa jutustellen ja vastaillen mitä erikoisimpiin ja monipuolisiin kysymyksiin koskien kaupunkipyöriä, kaupunkia ja lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Eli hei, töissä voi olla kivaa ja jokainen päivä voi olla ihan erilainen. Toivottavasti jokainen teistä löytää sellasen työn, jossa pystytte kehittämään itseänne ja tehtäviänne parhaassa tapauksessa jopa nauttien siitä hommasta.

Terkuin, Tanja


Tsekkaa linkit ja pysy ajan tasalla: 

Nettisivut
Facebook
Instagram

Ota yhteyttä:

KAMK Sports / Ronja ja Tanja
kamksports@kamk.fi

Yrittäjän arkea

Eilen nukuin pitkään. Pomo oli antanut luvan ottaa vähän rennommin. Tänään sen sijaan oli herättävä kellon soittoon ja noustava ylös. Parasta yrittäjyydessä on ehdottomasti se, että työvuorot pystyy suunnitella enimmäkseen itselle sopiviksi. Varjopuolena toki se, että yrittäjänä sitä on aina töissä. Vaikka kello näyttäisi työpäivän päättymisestä, on työt hoidettava silloin kun niitä on, olenhan töistä vastuussa vain itselleni.

Työpäivät kuluvat monenlaisten työtehtävien parissa. On ohjauksia, tuntien suunnittelua, markkinointia ja paperihommia. Kaikennäköistä pientä ja isompaa asiaa on hoidettavana usein samaan aikaan. Usein asioiden paljous ei ole se, mikä minua stressaa. Eniten päänvaivaa aiheuttavat asiat joihin en tiedä vastausta tai jotka eivät ole riippuvaisia vain omasta työpanoksestani.

Yrittäjänä sitä on väistämättäkin pakko olla jokapaikanhöylä. Varsinkin näin aloittelevana yrityksenä, kun raha ei vielä kasva puussa. Olen löytänyt itseni mitä oudoimmista tilanteista ja paikoista sen vuoksi, että päätin taas tehdä itse ja säästää. Välillä sitä saa hyvät naurut ja välillä taas karkaa yksi jos toinenkin kirosana. Toisaalta olen asennoitunut työn tekoon niin, että aina on mahdollinen paikka oppia ja onnistua. Takaiskuja tulee kaikille, mutta ei niihin kannata jäädä rypemään. Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Yrittäjäksi ryhdyttyäni tuntuu, että eteen on tullut satoja uusia ovia, joiden takana odottaa uusia ja taas uusia ideoita ja mahdollisuuksia. Ei kulu päivääkään, ilman uutta ideaa tai kehitysmahdollisuutta. Tuntuu että välillä intoa on jopa vähän liikaakin ja kun ajatukset lähtevät laukalle, ei niitä heti pysäytetä. Yön yli nukkuminen onneksi palauttaa usein takaisin maan pinnalle ja ideoiden realistinen tarkastelu on taas mahdollista. (Suosittelen kokeilemaan. Auttaa asiassa kuin asiassa.)

Kokonaisuudessaan yrittäjyys on enemmän kuin pelkkää työtä. Se on myös itsensä toteuttamista ja oppimista. Yrittäjänä saan tehdä juuri sitä mistä tykkään ja aamuisin voin herätä aidosti motivoituneena. Jos siis mietit yrityksen perustamista, ota koppia näistä mietteistä ja lähde rohkeasti kokeilemaan!

Terkuin,
Ronja

20170715_121132

 

Kesän tuulet puhaltavat

Ensimmäinen lukuvuosi korkeakoululiikuntaa NY-yrityksen kautta alkaa olla päätöksessään ja katseet on nyt suunnattu kesän ja tulevan lukuvuoden toimintaan. Ensimmäisestä vuodesta jäi käteen paljon uusia kokemuksia ja halu kehittää korkeakoululiikuntaa KAMK:lla vielä eteenpäin. Vaikka uusi toiminta sai osakseen paljon kritiikkiä ja vastarintaa, koemme tämän uudistuksen tuoneen korkeakoululiikunnalle uusia mahdollisuuksia ja pysyvämpiä palveluita opiskelijoille. Suurin työ ei ehkä ole näkynyt vielä opiskelijoille tarpeeksi, mutta toivomme tämän ensimmäisen vuoden luoneen vahvan perustan, jonka päälle on hyvä lähteä rakentamaan entistä parempia palveluita.

Kesän aikana jatkamme korkeakoululiikuntaa pienimuotoisempana, sillä luonnollisesti opiskelijamäärä on pienempi kuin muulloin. Kesän aikana haluamme tarjota opiskelijoille mahdollisuuden niin itsenäiseen liikkumiseen kuin ohjattuunkin. Tämän vuoksi tarjolle tulee uusi kesätarra (SummerSports), joka on voimassa koko kesän aina uuden syyslukukauden alkuun asti ja kattaa kaikkien liikuntapalveluiden käytön. Kesän aikana tarjoamme opiskelijoille kaksi ryhmäliikuntatuntia viikossa. Tiistaisin pidettävällä pelailutunnilla pelataan erilaisia palloilu- ja muita joukkuepelejä sekä sisällä että aina sään salliessa ulkona. Torstaisin pidämme normaalin ryhmäliikuntatunnin, jonka aiheet vaihtelevat sisäpyöräilystä aina kahvakuulaan ja levytankotreeniin. Myös näitä tunteja pyrimme pitämään ulkona aina kun mahdollista. Onhan Suomen kesä nauttimisen arvoinen! Kesäajan opiskelijoille ja henkilöstölle tarjoamme myös täysin maksuttomia taukojumppia joka maanantai ja keskiviikko klo 13.30-14.00 Taito 1 takana olevalla hiekkakentällä. Taukojumpat pyörivät jo normaalisti, mutta ohjatut ryhmäliikunnan käynnistyvät juhannuksen jälkeen viikolla 26.

Kesän aikana KAMK Sports on aktivoitunut toimintaan myös KAMK:n ulkopuolella. Ohjaamme puistojumppia läpi kesän Rantapuistossa ja Kesäniemessä. Näistä löydät lisää tietoa nettisivuiltamme. Näiden lisäksi olemme mukana Pyöräillen Puukaupungissa -hankkeessa ja sen myötä työskentelemme kaupunkipyörien lainauspisteellä Kauppatorilla ja ohjaamme mm. pyöräretkiä. Työnkuva on siis jonkin verran laajentunut pelkästä korkeakoululiikunnasta. Tärkein tavoitteemme on silti edelleen tuottaa laadukkaita liikuntapalveluita ammattikorkeakoulun opiskelijoille ja henkilöstölle. Tämän vuoksi otammekin mielellämme myös palautetta ja uusia ideoita vastaan. Miten sinä parantaisit korkeakoulun liikuntapalveluita?

Tsekkaa linkit ja pysy ajan tasalla: 

Nettisivut
Facebook
Instagram

Ota yhteyttä:

KAMK Sports / Ronja ja Tanja
kamksports@kamk.fi

Palaute ja siihen reagointi

Korkeakoululiikuntaa kehittäessämme palaute on todella tärkeää, sillä pyrimme tarjoamaan mahdollisimman käyttäjäläheisiä matalan kynnyksen palveluita. Syyslukukauden päätteeksi keräsimme palautekyselyä, johon saimmekin mukavan määrän vastauksia, joista nousi esille tärkeitä asioita jotka ovat auttaneet meitä eteenpäin toiminnan suunnittelussa ja kehitystyössä.

Palautteen myötä olemme huomanneet esimerkiksi, kuinka pieni osa tekemästämme työstä itseasiassa näkyykään asiakkaille ja tämä on yksi syy siihen, että kaikki eivät myöskään ymmärrä mm. meidän hinnoitteluamme. Pyytämällämme lukukausi- ja lukuvuosihinnoilla asiakkaat pyytävät ja toivovat paljon enemmän kuin mitä pystymme tarjoamaan.

On ollut tärkeää ymmärtää, että asiakas ei näe koko prosessia, joten meidän täytyy selittää ja avata asioita todella tarkasti markkinoinnissamme ja viestinnässämme – näin palvelut saataisiin mahdollisimman toimivaksi kaikkien kannalta. On tärkeää, että asiakas ymmärtää, mitä hän ostaa ja mitä palveluita ja etuja hän tuotteellamme saa.

Palautteen perusteella tälle keväälle tekemiämme muutoksia ja toimia ovat olleet muun muassa seuraavat:

  • Aloitimme viikkosähköpostin lähettämisen maanantaisin kaikille opiskelijoille ja henkilöstölle tiedoksi. Näin saadaan ajankohtainen info kyseisen viikon tapahtumista ja mahdollisista muutoksista välitettyä kaikille. Olemme myös selkeyttäneet markkinointia yleisesti ja pyrkineet käyttämään yhä useampia kanavia jotta tavoittaisimme mahdollisimman suuren osan opiskelijoista.
  • Toivottiin aloittelijoiden kursseja, joten sellaiset järjestettiin sekä lentopallon että kuntosaliharjoittelun parissa. Nämä kurssit olivat myös maksuttomia, eli pyrittiin tuomaan toiminta mahdollisimman lähelle kaikkia opiskelijoita.
  • Desinfiointiaineiden/puhdistuspyyhkeiden hankkiminen liikuntatiloihin.
  • Erillisten henkilökunnan kuntosalivuorojen poistaminen, eli kaikki vuorot yhteisiä opiskelijoille ja henkilöstölle lukuunottamatta Myötätuulen varattuja vuoroja.
  • Olemme järjestäneet ilmaisia teematreenejä ja tapahtumia, sillä maksullisuudesta heräsi melko paljon hämmennystä ja harmia. Näin pyrimme tekemään toimintaamme tutuksi.

Maksullisuuden syistä ja perusteluista on tullut meille paljon kysymyksiä. Monet ovat halunneet tietää mistä hinta koostuu, joten päätimme avata tätä teille hieman.

Yrityksen toiminnan eteen tekee töitä kaksi liikunnanohjaajaopiskelijaa omien opintojensa ohella. Teemme työtä keskimäärin 10-15h viikoittain, eli työtunteja kertyy kuukaudessa melkoinen määrä. Kaikki tämä työ ei luonnollisesti näy asiakkaillemme, eli KAMKin opiskelijoille ja henkilökunnalle. Työtunnit kuluvat kuitenkin paljon muuhunkin kuin ryhmäliikuntatuntien ohjaamiseen ja suunnitteluun, jotka ovat luonnollisesti näkyvin osa toimintaamme.

Seuraamme ja muokkaamme kalentereita ajankohtaisiksi, käymme jatkuvaa viestintää KAMKin sisäisesti esimerkiksi tilavarausten muutoksista sekä välineiden hankinnoista sekä tiedotamme muutoksista ja tulevista tunneista sekä tapahtumista ulospäin teille. Huolehdimme myös liikuntatilojen siisteydestä ja viihtyvyydestä parhaamme mukaan. Tässä asiassa yhteisvastuullinen tekijä on kuitenkin suuri, sillä kahden naisen voimin tiloista on hyvin haastavaa pitää niin hyvää huolta kuin olisi tarpeen.

Työtä siis riittää toiminnan taustalla ja meillä on jatkuvasti tehtävälistallamme uusia kehitettäviä asioita. Kaikkeen palautteeseen emme ehdi vastaamaan nopealla aikajänteellä, sillä ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä toimiessa prosessit ovat varsin hitaita. Työmme on kuitenkin pitkäjänteistä ja lopulta saamme varmasti myös teille näkyviä tuloksia.

Muokattu3

Tsekkaa linkit ja pysy ajan tasalla: 

Nettisivut
Facebook
Instagram

Ota yhteyttä:

KAMK Sports / Ronja ja Tanja
kamksports@kamk.fi

Nuori Yrittäjyys -opinnot ja korkeakoululiikunta

Nuori Yrittäjyys –opinnoissa opiskelijat pääsevät perustamaan NY Start Up –yrityksen, jossa pääsee samalla harjoittelemaan oikeaa yritystoimintaa edistäessään opintojaan. Opintojakso on 10op laajuinen ja siihen kuuluu tietyt elementit, jotka kaikki jaksolla olevat suorittavat yritysmuodosta ja sen alasta riippumatta. Näitä ovat muun muassa oppimispäiväkirjat ja raportit, sekä osallistuminen Nuori Yrittäjyys ry:n Uskalla Yrittää -kilpailuihin. Omassa yrityksessä toimiessaan voi luonnollisesti myös ansaita lisätienestiä opintojen ohella, jos hyvin käy.

Korkekoululiikunnan yhdistäminen NY-opintoihin on ainutlaatuinen tapa toteuttaa korkeakoululiikuntaa, joten emme varsinaisesti tienneet mitä odottaa aloittaessamme pohjatyön KAMK Sportsin kehitystyölle. Viime vuosi kehitystyön parissa on kuitenkin ollut antoisa ja äärimmäisen opettavainen. Meidän yrityksessämme tiimi on todella pieni, vain me kaksi. Tämä on muodostunut lopulta yrityksemme vahvuudeksi, vaikka alkuvaiheessa lisätuki erityisesti jonkin toisen alan opiskelijoista olisi voinut tehdä joitakin asioita helpommaksi.

Päätöksemme tehdä työtä kahden liikunnanohjaajaopiskelijan voimin on lopulta siis ollut todella hyvä, sillä ajatuksemme ovat hyvin samoilla linjoilla suurimmasta osasta asioita. Toisaalta olemme myös päässeet kehittämään heikompia osa-alueitamme erittäin paljon, sillä olemme tehneet kaiken työn itse laskutuksesta markkinointiin ja ryhmäliikuntatuntien ohjaamiseen. Näin ammattitaitomme on yrityksessä toimimisen myötä ottanut huiman harppauksen eteenpäin.

Yrityksemme pärjäsi helmikuussa Uskalla Yrittää -semifinaaleissa hyvin, messupäivä Kajaanin Prismalla oli mukava ja saimme hyvää palautetta. Sieltä lähdimme Paras Yritys- ja Paras Pitchaus –diplomi kainalossamme jatkamaan kehitystyötämme. Tuosta päivästä alkoi valmistautuminen Helsingissä järjestettyihin Uskalla Yrittää SM-finaaleihin.

Huhtikuussa suuntana oli siis Helsinki, kaksi päivää huikeaa tykitystä verkostoituen ja vaihtaen ajatuksia yhden jos toisen innovatiivisen nuoren kanssa. Kaikki kilpailun osa-alueet menivät osaltamme todella hyvin, vaikka tietenkin aina parannettavaakin jää. Saamamme palaute oli edelleenkin todella myönteistä, saimme erityisesti kiitosta energisestä ja positiivisesta asenteestamme ja olemuksestamme. Tällä kertaa voitto meni kuitenkin toisaalle. Kilpailusta jäi käteen paljon uusia ideoita ja tärkeää kokemusta. Tuomareiden ja muiden kilpailijoiden kanssa jutellessa löysimme myös uusia tapoja kehittää toimintaamme vielä eteenpäin. Kokonaisuudessaan Nuori Yrittäjyys kilpailut ovat auttaneet meitä hahmottamaan yrityksemme mahdollisuuksia paremmin ja opettanut kriittistä suhtautumista omaan tekemiseen. Näillä eväillä on hyvä jatkaa kehitystyötä eteenpäin!

IMG_20170419_180810_c

Mitä mieltä siis olemme opintojaksosta?

Tanja:
Näin opintojakson loppupuolella ei ole oikeastaan mitään moitittavaa. Voisin oikeastaan sanoa, että tälle opintojaksolle mukaan lähteminen ja yrityksen perustaminen on ollut fiksuin päätös koko AMK:n aikana. Tässä on niin paljon mahdollisuuksia, sillä mekin saimme mm. sisällytettyä kolmannen vuoden opintojamme yritystoimintaan opinnollistamisen kautta. Myös rohkeus esiintyä ja puhua yleisön edessä on kohentunut entisestään, ja oman yrityksen markkinointi- ja myyntitaidot kehittyvät jatkuvasti. Ainoa asia mikä harmittaa, on se, että en valinnut tätä opintojaksoa jo aiemmin.

Ronja:
Kokonaisuudessaan opintojakso on ylittänyt odotukseni monin kerroin. Kun on itse vastuussa omasta tekemisestä, motivaatio on selkeästi parempi ja myös ne epämiellyttävät hommat tulee tehtyä ihan erilaisella asenteella. Opintojakson aikana en ole oppinut vain yrittäjyydestä vaan myös itsestäni todella paljon. Epämukavuusalueelle astuminen on nykyään arkipäivää ja sen kautta itsevarmuus omaan tekemiseen on kasvanut huomattavasti. Yksi selkeimmistä kehityksen kohteista opintojakson aikana on ollut oman englannin kielen taidon paraneminen. Sekä puhuminen että kirjoittaminen on kohentunut paljon, sillä kaikki virallinen materiaali on tuotettu englanniksi. Tällä hetkellä koen NY-opintojen olleen suurin merkittävä tekijä oman ammattitaitoni kehittämisessä. Tätä  en vaihtaisi pois mistään hinnasta.

Tsekkaa linkit ja pysy ajan tasalla: 

Nettisivut
Facebook
Instagram

Ota yhteyttä:

KAMK Sports / Ronja ja Tanja
kamksports@kamk.fi