Train with mate – Ilmaistreenien voima

Projekti 1 kurssin tavoitteena on tuottaa älykkäät ratkaisut teemalla liikunta- ja urheilutapahtuma.  Tähän liittyen halusimme tehdä projektin meidän omalle yrityksellämme. Me suunnittelimme ja toteutimme koko projektin aivan itse alusta loppuun saakka. Train with mate -projektin tavoitteena oli lisätä näkyvyyttä FitBeast NY yrityksellemme ja  saada uusia asiakkaita mukaan meidän tuleviin valmennuksiimme. Halusimme myös aktivoida ja liikuttaa Kajaanin seudun ihmisiä tavalla, jollaista siellä ei ole aikaisemmin tapahtunut – emme ainakaan ole kuulleet vastaavanlaisesta tekemisestä.

Meidän projektimme ideana oli järjestää ilmaisia treenejä ulkosalla Kajaanin kaupungin alueella. Älykkäät ratkaisut teema näkyi meidän projektissamme suoraan internetin hyödyntämisenä ja sitä kautta sosiaalisen median hyödyntämisessä markkinoinnissa ja asiakkaiden hankkimisessa. Perustimme Facebook -ryhmän, jonka kautta hallinnoimme projektiamme ja infosimme asiakkaitamme tulevista treeneistä sekä kaikista muista mielenkiintoisista liikuntaan ja terveellisiin elämäntapoihin liittyvistä asioista.

Projektin suunnitteluvaiheessa lähdimme liikenteeseen siitä, miten saisimme meidän tavoitteemme toteutumaan. Tulimme siihen päätökseen, että ilmaisten treenien hyödyntäminen on erinomainen tapa päästä meidän haluttuun tavoitteeseemme. Olemme kuulleet monia monia tarinoita siitä, kuinka ilmaista tekemistä on hyödynnetty näkyvyyden lisäämiseen ja asiakkaiden hankintaan.

Yksi hyvä esimerkki tämänkaltaisen aikaansaaman menestykseen johtanut yritys on FitFarm, jota johtavat Jari ”Bull” Mentula ja Jutta Rouvinen. He aloittivat kaiken tyhjästä ja rakensivat omaa asiakaskuntaansa antamalla ihmisille ilmaisia valmennuksia, jonka kautta heidän asiakaskuntansa alkoi kasvaa tyytyväisten asiakkaiden seurauksena. Tietoisuus laadukkaasti valmentamisesta kiiri ympäri Tamperetta puskaradion lailla, jonka kautta he saivat uusia asiakkaita, jotka halusivat heidän valmennukseen ja olivat valmiita maksamaan hyvän rahallisen korvauksen valmentamisesta.

Projektin toteutusvaihe lähti liikkeelle isolla vaiheella ja hyvällä menestyksellä, koska olimme markkinoineet ja keränneet ihmisiä Facebook -ryhmään todella paljon. Ensimmäisissä treeneissä mukana oli noin kolmekymmentä osallistujaa, joka oli meidän mielestämme huippu juttu. Pidimme treenit Karoliina Burgin uusissa fitnessrappusissa 2. päivä heinäkuuta. Onnistuimme ohjauksessa loistavasti ja asiakkaat olivat todella innoissaan. Monet kyselivät heti treenien jälkeen, milloin pidämme seuraavat treenit.

kesätreenit

Kuvassa 1 Perttu Hautalampi on juuri aikomassa näyttää esimerkkiä, millä tavalla seuraavaksi hypitään. Hän ohjeistaa tarkasti samalla, kuinka liike tehdään oikeaoppisesti hyödyntäen tiettyjä lihaksia. Keli oli kohillaan ja positiivinen ryhmähenki paistoi kaikista lävitse. Meillä oli oikein hauskaa ja hyvä tekemisen meininki.

Parina seuraavana päivänä ensimmäisten treenien jälkeen keräsimme palautetta ja kyselimme milloin ihmisille kävisi parhaiten tulla treenaamaan yhdessä seuraavan kerran. Asiakkaiden mielipiteideen pohjalta pidimme seuraavat treenit 6. päivä heinäkuuta Vimpelissä ulkoliikunta paikassa. Hyödynsimme sieltä löytyviä välineitä ja rakensimme tehokkaan kiertoharjoittelu treenin.

train mate

Kuvassa 2. Petra Kolistaja näyttää esimerkkiä, kuinka tehdään oikein tukkipunnerrusta apuna käyttäen koko kroppaa hyödyksi. Kuva on otettu Vimpelin laakson ulkoliikunta alueelta. Keli oli hieman viileä, mutta oikein hyvä treenaamiseen.

 

Projektin lopetus ja tulosten analysointi -vaihe

Jatkoimme ilmaisten treenien toteutusta koko kesän kerran viikossa aina 2. päivä elokuuta asti. Tämän jälkeen aloitimme ilmaisten treenien analysoinnin. Me tarkastalimme toimivuutta lisääntyneen näkyvyyden ja uusiksi valmennusasiakkaiksi haluavien määrän perusteella. Halusimme myös tehdä palautekyselyn ilmaistreeneihin osallistuneille, jonka perusteella tietäisimme asiakkaiden mielipiteet tarkasti.

Projektin tulokset

Palautekyselyn perusteella selvisi, että suurin osa ilmaisiin treeneisiin osallistuneista kokivat niiden olleen hyödyllisiä ja hyvinvointia lisääviä. Noin puolet vastanneista eli viisi henkilöä näytti haluavan ostaa valmennuksen FitBeast NY:ltä ja toivoivat ilmaistreenien jatkumista. Näkyvyyden lisääntymisen määrän kasvua tarkastelimme Facebook – ja Instagram seuraajien määränä mitä oli ennen projektia ja mitä oli projektin jälkeen. Facebook seuraajia FitBeast NY:lle tuli noin 30 kappaletta lisää ja Instagram tilille 20 kappaletta.

Olemme erittäin tyytyväisiä projektin toimivuuteen ja aikaansaannoksiin. Jos tulevaisuudessa toteutamme samankaltaisia projekteja isommassa mittakaavassa, uskomme saavamme näkyvyyttä ja asiakkaita reilusti lisää. Projektin toteuttaminen oli kaiken kaikkiaan erittäin antoisaa, koska saimme lisää osaamista valmentamiseen, markkinointiin ja sosiaalisen median hyödyntämiseen liikuntabisneksessä.

Ps. Tässä vielä lopuksi liitteenä asiakkailta kerätty palautekysely:

https://forms.office.com/Pages/ResponsePage.aspx?id=lNlZWzIQvE-HBTZUTG4O2ztHB5YMFvBFvFc5wpQVYD1UOEYwSDk0SkQ0RFE2Nk5YSkxYWEpaNlU0TC4u

Sekä meidän verkkosivut:

https://fitbeastny.wordpress.com/yhteystiedot/

Lähde sinäkin meidän valmennukseen ja näin pääset asettamiisi tavoitteisiisi!

FITBEAST

BE THE BEAST AND EARN YOUR FEAST – FitBeast NY

– Perttu Hautalampi & Petra Kolistaja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s