FREEGYM

Kokemus lasten ohjauksesta

Kun minua kysyttiin Suomussalmelle vetämään Freegym aiheisia ohjauksia, olin aluksi empivällä mielellä. Minulla ei nimittäin ole paljoakaan aiempaa ohjauskokemusta ja Freegymkin lajina oli aivan uusi tuttavuus. Päätin kuitenkin ottaa haasteen vastaan, oppimaanhan tänne kouluun on tultu! Eikä kukaan ole seppä syntyessään.

Tuntien suunnittelu oli alkuun vaikeaa, sillä en tiennyt lainkaan mitä Freegym on tai mitä se pitää sisällään. Muutamien päivien tiedonhaun jälkeen suunnittelu alkoi kuitenkin sujua ja samalla kiinnostuinkin lajista todella paljon. Tuntisuunnitelmien tekemiseen sain tarvitsemaani apua. Opin että määrätietoisuus ja selkeys ovat piirteitä, jotka löytyvät hyvästä tuntisuunnitelmasta.

Tuntien valmistelu sujui vaivattomasti. Iso kiitos tästä kuuluu Lauralle. Ennen lähtöä suunnittelimme yhdessä tunnin toimivaksi kokonaisuudeksi. Laura opetti minulle hauskoja leikkejä ja antoi vinkkejä lasten ohjaamiseen. Opin esimerkiksi, että leikki on hyvä lopettaa aina vähän ennen, kun siitä tulee tylsää. Kiitos Lauran minulla on nyt uusia ässiä hihassa tulevaisuutta ajatellen!

Itse ohjauksista otin paljon opikseni. Ohjasin siis kahdelle ryhmälle tunnin kestävät tuokiot. Kokemuksena kaksi ohjaustani erosivat toisistaan todella paljon. Näiden kahden eri ryhmän dynamiikassa oli todella paljon eroa. Ensimmäisessä ryhmässä osa lapsista oli suhteellisen meneviä tapauksia, kun taas osa heistä oli puolestaan todella ujoja. Koin melko vaikeaksi ryhmän käsittelyn ja kaikkien lasten tasapuolisen huomioimisen. Toista ryhmää sen sijaan oli huomattavasti helpompi ohjata ja tästä tunnista jäikin tosi hyvä fiilis. Ensimmäisessä ryhmässä osa lapsista selvästi turhaantui, koska tunnin sisältö ei tarjonnut heille tarpeeksi haastetta. Otan tästä opikseni ja jatkossa pyrin huomioimaan paremmin yksilöiden väliset erot ohjausten suunnittelussa. Tuntien jälkeen sain ohjauksista hyödyllistä palautetta. Nyt tiedän, että minun tulee olla varmempi ja täsmällisempi ohjeistuksissani. Ajankäyttökin tuotti hieman vaikeuksia varsinkin ensimmäisessä ohjauksessa. Pari harjoitusta venähti liian pitkäksi ja muutama taisi jäädä kokonaan välistä. Otan tästäkin opikseni ja jatkossa huolehdin tarkemmin ajankäytöstä.

Kokonaisuutena kokemus oli todella hieno. Opin paljon uutta, sain arvokasta kokemusta ja innostuin kaiken lisäksi myös Freegymistä. Kiitos tästä oppimismahdollisuudesta myötätuulelle! Ja erityiset kiitokset Lauralle sekä Jutalle, jotka olivat Suomussalmella mukana isona apuna ja hyvänä seurana! 🙂

– Joonas

Yksi kommentti artikkeliin ”FREEGYM

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s